Mitä biisejä coverbändi soittaa?

Kaikilla bändeillä on varmasti omat settinsä, mutta esittelen tässä hieman suosikkisettejämme, joita olemme soittaneet häissä ja muissa juhlissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
©️Lari Heinonen Kauppakeskus Mylly 2018

Kerro bändille juhlien muustakin ohjelmasta

Bändille on hyvä kertoa hieman muustakin juhlien ohjelmasta, jotta he osaavat sommitella biisejä oikeisiin paikkoihin. Esimerkiksi, jos bändi aloittaa jo vieraiden ruokaillessa, voisi olla hyvä soittaa hiukan pienemmällä volyymillä rauhallisia hyväntuulisia kappaleita. Loppuiltaa kohden yleensä meininki senkun kovenee ja vauhti kasvaa.

50739418_1992870664095657_6612714236571287552_o
Kuva Vili Viljanen 2019

Kerro, jos juhlissa on mukana lapsia

Jos juhlissa on paikalla lapsia, ehdottomia hittejä ovat olleet Frozenin Taakse jää ja Let it go, Robinin biisit kuten Boom Kah ja Hula Hula, sekä Sata Salamaa!

Kuinka monta biisiä voi toivoa?

Jos on kysymys häistä tai hyvin erityisistä juhlista, kuten pyöreistä vuosista jne, on tietenkin tärkeää, että bändiltä saa toivoa henkilökohtaisesti tärkeitä biisejä! Meiltä voi hyvin toivoa valssien lisäksi kolme biisiä, mutta sen jälkeen resursseja alkaa kulua ja käyttöön otetaan lisäbiisi-hinnasto.

Häävalssit tulevat aina hääparilta.

Häävalssien ei tarvitse olla oikeita kolmitahtisia valsseja, vaan nykyään parit tanssivat useinkin omiin lempiballadeihin, jotka merkitsevät jotain pariskunnalle.

Toivebiisit käytännössä

Usein bändeillä on jokin raja toivebiiseille. Tämä ei johdu laiskuudesta eikä ylimielisyydestä. Bändeillä on yleensä omia valmiiksi yhteen harjoiteltuja settejä, joista he sommittelevat soitettavat kappaleet. Näihin setteihin kannattaa luottaa, sillä bändit ovat soittaneet lukuisissa tilaisuuksissa ja oppineet siellä, mitkä ovat juhlijoiden favoriittejä.

Minkälaisia biisejä voi toivoa?

Melkeinpä minkälaisia vain! Itse en örise black metal-kappaleita, enkä loista nopeissa räpeissä! Mutta mitä teknisesti vaikeampi biisi tai balladi, sitä innokkaammin otan haasteen vastaan ja annan parastani 😉 Kannattaa siis rohkeasti ottaa puheeksi biisit bändin yhteyshenkilön kanssa.

Kun tulee tutuhko toivebiisi, se voi mennä joukkoon heittämällä, kun ottaa vaan soinnut tai nuotit nenän eteen, mutta yleensä ihan uusien biisin äärelle pitää kokoontua vähintään tsekkaamaan laulajalle tai laulajille sopiva sävellaji, ja kyllä laulajana itse ainakin haluan muutaman kerran vetää biisin läpi, ennen kuin menen ja esitän sen asiakkaalleni! 

Screen Shot 2018-12-23 at 0.26.16Siksi listan ulkopuoliset toivebiisit vievät aikaresursseja usein moneltakin bändin jäseneltä, ja jos laskee, että yhteen toivebiisiin panostaa vaikkapa puoli tuntia, niin siinä vierähtää helposti monta tuntia soittoaikaa ylimääräistä, mitä ei olla huomioitu bändin hinnastossa. Siksi monella bändillä on lisäbiisi-hinnasto.

Lisäbiisi-hinnastoon kuuluvat usein myös erikseen esim kirkossa tai vihkitilaisuudessa esitettävät kappaleet.

Loput Spotify-listalle

Itse suosittelen usein, että ne biisit, mitkä eivät mahdu live-settiin, ja jotka menevät näin ollen budjetin yläpuolelle, kannattaa laittaa Spotify-listalle, jota voi soittaa bändin tauoilla ja viimeisen setin jälkeen.

Positiivista on, että aina toivebiisien myötä ns vakiosettilistamme kasvaa, eli loppujen lopuksi muut hyötyvät toisten toiveista ❤

Mitä meillä on settilistoilla

Usein olen lähettänyt listan muilla keikoilla soitetuista kappaleista tilaajalle nähtäväksi, niin saan kuvan soitettavasta musiikista. Minulla se on ollut seuraavanlainen.

Keikoilla soitettua

  • Eternal Flame
  • Vadelmavenepakolainen – Kasimir
  • Älä droppaa mun tunnelmaa – Vesala
  • Boom kah Robin, Robin – Hula hula
  • Sinä ansaitset kultaa – Jari Sillanpää
  • Romanssi -Leif Wager
  • Grenade – Bruno Mars
  • Rakkauden jälkeen- Carola
  • Let it go – Frozen, Taakse Jää – Frozen
  • Cry me a river – Julie London
  • Nothing else matters – Metallica
  • Anssi Kela – 1972
  • I want to break free – Queen
  • We will rock you – Queen
  • Kohta sataa – Parkkonen
  • Främling – Carola Häggqvist
  • Vapaus käteen jää – HALOO HKI
  • Päivänsäde ja Menninkäinen
  • Woman in love – Barbara Streisand
  • Dancing Queen – ABBA
  • Sata salamaa – Virve Rosti
  • Viimeinen – Nylon Beat
  • Kuolevainen – Johanna Kurkela
  • Rakkauslaulu – Johanna Kurkela
  • My Way – Frank Sinatra
  • Maailman toisella puolen – HALOO HKI
  • New Rules – Dua Lipa
  • Fame – Irene Cara
  • What a feeling – Irene Cara
  • Money money money – ABBA
  • Mamma Mia – ABBA
  • Rolling in the deep – Adele
  • Kun katsoit minuun – Anna Eriksson
  • Tulenliekki – oma
  • Rovio – oma
  • Kun kuuntelen Tomppaa – Paula Koivuniemi
  • I will always love you – Whitney Houston
  • Someone like you – Adele
  • Yesterday – The Beatles
  • Missä muruseni on – Jenni Vartiainen
  • I have nothing – Whitney Houston
  • Winner takes it all – ABBA
  • Kaikista kasvoista – Anna Ericsson
  • Savanni – ULTRA BRA
  • Sinä lähdit pois – ULTRA BRA
  • Yhtenä iltana – Hector
  • Oikeesti – Finlanders
  • Madafakin darra – Roope Salminen & koirat
  • Kaksi Puuta – Juha Tapio (Viljami Sainio)
leaves_0007
Kuva: Kalle Kervinen http://www.kallekervinen.com

Lisäksi olemme vetäneet Heikki Laatikaisen kanssa The Leaves of Autumn-bändimme tuotantoa, ja on tullut toiveita esittää tätä omaa tuotantoa myös yksityisjuhliin! Omaa tuotantoa bändit esittävätkin varsin mielellään, kun tilaisuuden saavat!

Joulun aikaan löytyy tottahan toki omat joulusetit. Itse laulan mielelläni perinteisten suomalaisten kauniiden kappaleiden lisäksi uudempaa tuotantoa ja pop-tuotantoa kuten Mariah Careyn iki-ihanaa All I want for Christmasia, Whamin Last Christmas ja sitten esimerkiksi Gleen tuoreita joululaulusovituksia.

Lasten synttäreillä lauletaan usein Lasten Synttärihahmot-hahmon mukaan sopivia biisejä lasten elokuvista ja muita lasten lauluja.

Broadway-musikaalien legendaariset kappaleet onnistuvat nekin ja odottelen kiltisti, että joku musikaalifani haluaisi toivoa sellaisia biisejä! Myös jazz on lähellä sydäntä.

Kysy lisää! Vastaan mielelläni!

Tina

tinantuotannot@gmail.com

Lue myös: MILLAINEN BÄNDI HÄIHIN?